Eat. Bake. Party.

Tulin takasi Sydneyyn reilu kaks viikkoa sitten, ja en oo ehtiny oikein päivittää blogia ku oon ollu niin kiireinen (niivissii). Mun päivät on tiukasti aikataulutettu ja jaettu neljään osaan: syöminen, juhliminen, leivonta, punttis. Koska kolme noista lihottaa ja vaan yksi ei, niin paino on hilautunu hiljalleen ylöspäin ja liityn kohta aussien Biggest Loseriin. No ei vaiskaan. Jos ois kisa ihmisille jotka on mentally fat nii sen voittaisin kirkkaasti.

Viikko sitten perjantaina oli Tompan kaverin Danielin 18-vuotisbileet. Oltiin porukan vanhimpia ja osa vieraista oli niin teinejä ettei fiilikseen pääsyyn auttanu kuin viina. Lopulta illasta tuli kuitenkin kiva, tai luulen ainakin niin; kotiinlähdön tullessa olin hävittäny kengät, puhelimen ja käsilaukun. Saadaan Tompan kaa kiittää Adelaidea siitä että se työnsi meidät taksiin ja järkkäs kotiin, ja mä saan extrakiittää Tomppaa joka humalatilassaan maksoi taksin eikä enää seuraavana päivänä muistanu sitä. Eikä kyllä paljon muutakaan.

Viime lauantaina oli Jamesin myöhäiset 23vee partyt täällä Cousinseilla. Puunattiin Fannin kaa talo valmiiks ja tehtiin frozen honey cheesecake with praline crust, jota ei lopuksi sitten tarjoitukaan vieraille koska James ei halunnu jakaa sitä. (Oli muuten aivan ihanaa! Samoin ku itsetehty sitruunajäätelö. Ja lime-passionjuustokakku. Ja passion-appelsiinivanukas. Ja hedelmäpavlova. Jajaja.) Tehtiin myös, arvatkaa mitä, salmiakkikossua! Finlandia-vodkaa paikallisesta alkosta ja Kannuksen mamman lähettämiä turkkareita sekasin. Oli ihanaa. Nammmm. Kovin moni muu ei tosin arvostanu... Tapasin niissä bileissä myös (taas) uuden miehen, joka oli vähän vanhempi laulaja-hieroja-mikä lie, ja keinottelin tietty itelle selkähieronnan. En mä tiedä keksikö se hieroja-ammattinsa päästään (James veikkas niin), mut ainakin mun hartiat tykkäs. Hieronnan lisäksi sain puhelinnumeron ja nyt mietin olisko kamalan törkeää lähteä treffeille vaan siksi että niska on jumissa.

?

Kerry tai Carrie tai mikäli, ärsyttävä, ja James

Jess, Fanni, Henna. Sumeina

Lucy, Jess, Fanni

James, Jas

 Mun englanti JA suomi menee alamäkeä. Puhun jokapäivä englantia joten en enää välitä meneekö kielioppi mihinkään päin. Suomen kielestä alan unohella sanoja... Huomaan sen Fannin kaa puhuessa. Englannistan joka toisen sanan minkä sanon ja se ärrrsyttää mua kauheesti. Osaisinpa ees toisen kielen kunnolla! Paraniskohan suomi jos tulis koti-ikävä..? (Millä logiikalla?) Mulla ei pahemmin oo vielä ollu ikävä kotia, varsinki ku muutaman viikon välein tulee salmiakkipaketteja postissa. Kuntosali on kans ennaltaehkäisevää terapiaa, ainaku oon salilla maalla ei oo mitään väliä, puntit painaa saman verran joka paikassa. Suomessa tosin kukaan ei oo koskaan pyytäny kahville kesken vatsatreenin...

Huomenna alan hakea töitä. Ihan varmasti, tai ainaki melko. Ois kyl vielä Kelsien synttäribileet täällä Sydneyssä ens kuussa, ja sit Daniel on pyytäny kaikki telttaileen pääsiäisenä... Elämä on hankalaa kun on ihmisiä joista tykkää! Ei niitä malta jättää. Haluun kuitenki nähä vielä niin paljon ennen ku lähen täältä et pohjoseen on jossain vaiheessa lähettävä. Nyt silti keskityn vielä hetkeks nauttiin läskielämästä cityssä.