Eat. Bake. Party.

Tulin takasi Sydneyyn reilu kaks viikkoa sitten, ja en oo ehtiny oikein päivittää blogia ku oon ollu niin kiireinen (niivissii). Mun päivät on tiukasti aikataulutettu ja jaettu neljään osaan: syöminen, juhliminen, leivonta, punttis. Koska kolme noista lihottaa ja vaan yksi ei, niin paino on hilautunu hiljalleen ylöspäin ja liityn kohta aussien Biggest Loseriin. No ei vaiskaan. Jos ois kisa ihmisille jotka on mentally fat nii sen voittaisin kirkkaasti.

Viikko sitten perjantaina oli Tompan kaverin Danielin 18-vuotisbileet. Oltiin porukan vanhimpia ja osa vieraista oli niin teinejä ettei fiilikseen pääsyyn auttanu kuin viina. Lopulta illasta tuli kuitenkin kiva, tai luulen ainakin niin; kotiinlähdön tullessa olin hävittäny kengät, puhelimen ja käsilaukun. Saadaan Tompan kaa kiittää Adelaidea siitä että se työnsi meidät taksiin ja järkkäs kotiin, ja mä saan extrakiittää Tomppaa joka humalatilassaan maksoi taksin eikä enää seuraavana päivänä muistanu sitä. Eikä kyllä paljon muutakaan.

Viime lauantaina oli Jamesin myöhäiset 23vee partyt täällä Cousinseilla. Puunattiin Fannin kaa talo valmiiks ja tehtiin frozen honey cheesecake with praline crust, jota ei lopuksi sitten tarjoitukaan vieraille koska James ei halunnu jakaa sitä. (Oli muuten aivan ihanaa! Samoin ku itsetehty sitruunajäätelö. Ja lime-passionjuustokakku. Ja passion-appelsiinivanukas. Ja hedelmäpavlova. Jajaja.) Tehtiin myös, arvatkaa mitä, salmiakkikossua! Finlandia-vodkaa paikallisesta alkosta ja Kannuksen mamman lähettämiä turkkareita sekasin. Oli ihanaa. Nammmm. Kovin moni muu ei tosin arvostanu... Tapasin niissä bileissä myös (taas) uuden miehen, joka oli vähän vanhempi laulaja-hieroja-mikä lie, ja keinottelin tietty itelle selkähieronnan. En mä tiedä keksikö se hieroja-ammattinsa päästään (James veikkas niin), mut ainakin mun hartiat tykkäs. Hieronnan lisäksi sain puhelinnumeron ja nyt mietin olisko kamalan törkeää lähteä treffeille vaan siksi että niska on jumissa.

?

Kerry tai Carrie tai mikäli, ärsyttävä, ja James

Jess, Fanni, Henna. Sumeina

Lucy, Jess, Fanni

James, Jas

 Mun englanti JA suomi menee alamäkeä. Puhun jokapäivä englantia joten en enää välitä meneekö kielioppi mihinkään päin. Suomen kielestä alan unohella sanoja... Huomaan sen Fannin kaa puhuessa. Englannistan joka toisen sanan minkä sanon ja se ärrrsyttää mua kauheesti. Osaisinpa ees toisen kielen kunnolla! Paraniskohan suomi jos tulis koti-ikävä..? (Millä logiikalla?) Mulla ei pahemmin oo vielä ollu ikävä kotia, varsinki ku muutaman viikon välein tulee salmiakkipaketteja postissa. Kuntosali on kans ennaltaehkäisevää terapiaa, ainaku oon salilla maalla ei oo mitään väliä, puntit painaa saman verran joka paikassa. Suomessa tosin kukaan ei oo koskaan pyytäny kahville kesken vatsatreenin...

Huomenna alan hakea töitä. Ihan varmasti, tai ainaki melko. Ois kyl vielä Kelsien synttäribileet täällä Sydneyssä ens kuussa, ja sit Daniel on pyytäny kaikki telttaileen pääsiäisenä... Elämä on hankalaa kun on ihmisiä joista tykkää! Ei niitä malta jättää. Haluun kuitenki nähä vielä niin paljon ennen ku lähen täältä et pohjoseen on jossain vaiheessa lähettävä. Nyt silti keskityn vielä hetkeks nauttiin läskielämästä cityssä.

Who'd a Thought It

Vika aamu menossa farmilla, illalla paasen takas aussiperheen ja Fannin luokse ja voin keskustella jarkevista asioista enka siita onko B1 vai B2 parempi pyjamabanaani. Lisaks uskon etta Fanni, James tai muut ei ala itkeen jos en anna niille jaateloa ennen lounasta.

No eika. Oikeasti mulla on ollut taalla tosi kivaa, ja oon ollu kuulemma superisti kivempi ku naiden edellinen au pair (johtuu ehka siita, etta se ei puhunu englantia). Lapset ei haluais etta lahen, mutta tanne tulee joku uusi-seelantilainen tytto parin viikon paasta niiden luokse, joten ma unohdun aika pian. En jais tanne vaikka olis mika, koska kaikesta huipusta ajasta huolimatta jotain kertoo se, etta mun kaks parasta kaveria taalla on koirat nimelta Sam ja Red.

Red

Sam

Nyt on muutenki hyva aika lahtea, koska tein itteni tutuksi paikalliselle poliisille, ups... Olin J:n ja Z:n seka niiden kaverin Charlien kanssa ajelemassa keskustassa, kun ryhmityin jotenkin vaarin risteyksessa ja ohiajanu poliisi teki uukkarin ja vinkkas mut pysahtyyn. Se kaveli mun auton luokse ja pyysi nahda ajokortin, mutta koska se puhu niin kauhealla junttiaksentilla etten saanu selvaa, jouduin kahdesti pyytaan sita toistamaan sanomansa. Kolmannella kerralla poliisimies ei halunnutkaa enaa nahda mun ajokorttia vaan kysyi etta montako oon juonu tanaan ja laittoi mut laskemaan hitaasti kymmeneen. Se tosin ehka uskoi etta olin ihan selvinpain kun onnistuin laskemisessa ja esittelin sille mun kansainvalisen+suomalaisen ajokortin. Se kaski olla aiheuttamatta enaa stressia muille autoille liikenteessa ja neuvoi miten kaannyn oikeaoppisesti siina risteyksessa. En raaskinu huomauttaa sille et osaan kylla ajaa, pitais silmalla vaan naita maalaisia jotka hurjastelee autollaan miten sattuu... Taalla ei juuri oo liikennetta, joten liikennesaannot on valilla vahan vinksallaan. Jotenkin arsytti etta poliisi valkkas just mut koska oon aina supervarovainen kun mulla on lapsia kyydissa, mutta hei, ainakin tuli testattua etta mun ajokortti on ihan pateva taalla.:)

Jos jotain tulee Quirindista ikava, niin ihan mieletonta paikkaa nimelta Who'd a Thought It Lookout. Se oli kukkulan paalla ja sielta naki joka puolelle ja koko Quirindin. Otin kuvia, mutta ne ei tee mitaan oikeutta sille milta siella oikeesti naytti... Varsinkin kun  yhdessa vaiheessa kun katoin alas laaksoon nain kotkan liitamassa siella. Oli ihan ku jostain luontodokumentista.

Nyt 1h 51min siihen etta juna lahtee kohti Sydneya!

Random camping in Tamworth

Ajattelin kirjottaa teille huomenaamuna viela vikan kerran taalta Quirindista ennenku juna lahtee kohti Sydneya, mut ensin on pakko vahan hehkuttaa...

Oon pelkkaa hymya. Perjantain treffit oli ihanat! En tiia mika siina on et K:n kanssa tulee nukuttua aina mita odottamattomimmissa paikoissa, niinku vaikka Hyde Parkissa tai nyt sit yhdella Tamworthin kukkuloista... Tuon ruusun takia piti kavella puolitoista kilometria, ennen ku K loysi mulle kukan joka tuoksui sen mielesta tarpeeks hyvalta. Se on hieman karsiny telttailusta mutta tuoksuu edelleen ihanalle <3

Pat a koala

Tiistai-iltapaivana lahdin ajamaan kohti Gunnedahia (90km paassa), pikkukaupunki joka kutsuu itseaan mailman koalapaakaupungiksi. “Gunnedah is the Koala Capital of the World with one of the largest and wealthiest koala populations in Australia”. Tan perheen aiti oli vinkannut mulle, etta siella on paikka nimelta Waterways Wildlife Park, jossa paasis ehka paijaamaan koalaa. Ma loysin tieni oikeaan kohteeseen pienten alkuvaikeuksien jalkeen, koska Waterways oli hurmaavan pariskunnan yllapitama maatila eika mikaan suurpuisto niinku olin aatellut. Toisin ku useimmissa elaintarhoissa missa oon vieraillu, taalla oli PAIKALLISIA elaimia RIITTAVAN SUURISSA aitauksissa, ja esim. kengut sai loikkia vapaasti missa niita huvitti. Paasymaksu oli naurettavan pieni, 5 dollaria, eika koalan silittelysta vaadittu mitaan extrahintoja (joissain koalapuistoissa kuvasta koalan kanssa vaaditaan 40-50$ maksu). Ette tajua miten pehmeita ne otukset on…! Ja niin suloisia. Olisin kai saanut ottaa syliinki yhden jos olisin halunnut, mutta ei tullut mieleenkaan etta oisin kiskonut jonkun niista alas puusta missa niilla on hyva olla vaan siks, etta oisin saanu olla kehuskella silla myohemmin.

Tutustuin myos emuihin, strutseihin, nokkasiileihin ja dingoihin. Tiesitteko, etta emut on oikeasti tosi pirullisen ja pelottavan nakoisia, strutsit isottelijoita, nokkasiileilla superpitka kieli ja dingot nayttaa ihan normaaleilta lemmikkikoirilta?

Emu. Hyi.

Se on oikeesti nokkasiili, vaikkei siita paljoa saakaan selvaa..

Opin lisaksi, etta on olemassa mustia joutsenia eika mikaan oo niin nopea ku saikahtanyt wallabi. Opossumit ja vompatit ei halunnu poseerata mulle, vaan veteli sikeita pesissaan… Tylsat.

Kaikista suloisimmat elaimet (koaloiden lisaksi, tietty) oli allaolevat hurmaava papukaija (jollasia muuten lentelee taalla luonnossa vapaana tsiljoonia) ja nuori kenguru, jotka ei millaan malttanu lopettaa poseeraamista! Rapsin ehka noin tuhat kuvaa molemmista ja olisin halunnu ottaa molemmat mun mukaan.

Taalla maaseudulla alkaa olemaan oisin superkylma, syksy on kai tulossa… Lahden maanantaina takasin Sydneyyn, ja on kiva naha millanen saa siella on. Milta Australian syksy oikeen nayttaa..? Mulla ei oo mitaan aavistusta. Toisaalta ois kiva jaada naille kulmille seuraamaan aussisyksya, mutta koska palelen niin helposti niin voi olla et Sydneyn jalkeen suuntana on pohjoinen ja Queensland. Tiedan myos etta ainakin ‘mun pojat’ A, E ja J seka kiva brittitytto Kate on menossa sinne huhti-toukokuuksi, joten ihan yksin ei tarvis olla. Sita paitsi E on jo mainostanu mulle kovasti miten fiksua ois lahtea siihen suuntaan eika Melbourneen… Ehka en mieti viela naita kuvioita vaan keskityn eka nauttiin Sydneysta ja sen ihmisista seka siita, etta

1. ymparilla on omanikaista seuraa JA
2. iltajumppa tapahtuu kuntosalilla eika siten etta jahtaan tunnin otokoita mun huoneessa ennen nukkumaanmenoa JA
3. paassa soi tunnarit omista lempisarjoista eika Sesame Streetista, Bob the Builderista ja Mike the Knightista...

(Ai niin. Ennen lahtoa taalta mulla pitais olla viela ne treffit K:n kanssa perjantai-iltana, jos tyot vaan loppuu tarpeeks aikasin. Tekstailtiin tanaan K:n kanssa meidan idoottipomoista jotka ei voi antaa meidan pitaa vapaata samoina paivina ja tekee tasta niin hankalaa… K asuu siis talla hetkella farmilla lahella Tamworthia, ja perjantaina mun olis tarkotus ajaa sinne ja tavata K jossain pain Tamworthin keskustaa. On ollu vaikeeta sopia mitaan aiemmin silla K:lla ei oo nettia ja mulla ei ollu puhelinta melkeen kahteen viikkoon, ja sitte ku sain puhelimen nii K laittoi viestia etta silla ei muuten oo kenttaa muuta ku sillon jos se ajaa laheisen kukkulan huipulle. Nice. Miten niin kohtalo on meita vastaan?)

Onneksi meri ei tulvi, koska tämä valas ei jaksa uida

Kolme hurraahuutoa Fannille! Sen sijaan, että valittaisin levenevästä olemuksestani, tylsistä päivistä television äärellä, hikoilusta auringossa tai jatkuvasta syömisestä, oon päättäny nauttia kaikesta edellä mainitusta, koska hei, ainakaan Sydney ei tulvi eikä meidän tarvi lähteä evakkoon. Missä ihmeessä mää sitte kattoisin suosikkisarjojani ja joisin creaming sodaa? Onko evakossa telkkaria? Onko evakossa sohvia, jääkaappeja pullollaan ruokaa tai suihkua? Voin melkein taata, ettei ole. Kuten tseims on lohduttanut: ”Thank goodness we live on a hill”. HURRAA #1 !

Sen lisäksi, että nautin laiskoista päivistä oon myös kääntänyt nokkani kohti terveellisempää elämää. Nämä kaksihan voidaan yhdistää! Maanantaiaamuna heräsin pirteänä kuin peipponen, söin terveellisen aamupalan ja mennä puksutin junalla Hornsbyyn ja World of Fitness –kuntosalille. Ystävällisesti energinen hymy kasvoillani ilmaisin kivalle (+supertimmille) naikkoselle kiinnostukseni heidän kuntosaliaan kohtaan. Lähdin salilta vieläkin isompi hymy kasvoillani, takataskussa kuntosalijäsenyys ja aika varattu personal fitness plan –tuokiolle, missä supertimmi mies näytti mulle miten homma toimii (;P) ja kerto kuinka huono mun kunto on. Se mittas mun rasvaprosentin, punnitsi mut ja jopa hillitsi itsensä eikä nauranut, kun yritin näyttää coolilta käyttäessäni noita ’State of the art resistance machineja’. Rasvaprosenttini mitattuaan Brett (siis se supertimmi mies) sanoi sitäpaisti että ”that’s not too bad” ja että saan myös pudotettua sitä 5%. GOODBYE VALAS, TERVETULOA UUSI TIMMI JA RASVATON MINÄ! HURRAA #2 !

Tiistaina kävin BodyPumpissa. Ohjaaja (Brett) huomas heti, että oon tunnilla ekaa kertaa, jo ennen ku varsinainen tunti oli edes alkanu. Johtui ehkä siitä, että kaikki muut tiesi mihin mennä, mitä painoja ottaa ja miten asetella matot ja laudat ja what not. Noh, tietysti olin iloinen, että Brett tuli ja auttoi mua. MUTTA…. Alko ehkä vähän ahistaa, kun se tuijotti mua koko tunnin, piti silmällä jokaista mun liikettä ja tuli ja korjas ne. Ja jooo, tietenki se on hyvä juttu, teinpähän kaiken ainakin oikein, mutta tuntu se vähän tyhmältä, varsinkin, kun se ei korjannut kenenkään muun liikkeitä. Ei edes nurkassa olevan hyypiön, joka ihan selvästi ei tiennyt mitä piti tehdä.

Tänään personal fitness plan tuokioni jälkeen, jäin salille suorittamaan mulle suunniteltua ohjelmaa. Eka lihakset: kädet, jalat, selkä, vatsa. Sitte Cardio (en tiedä, mitä suomenkielen sanaa käyttäisin, alkaa unohtua..): 25 minuutin intervalliharjoitus juoksumatolla ja päälle 10 minuuttia soutamista. AND LET ME TELL YOU, nyt on vaikeaa laittaa hiukset pompulalle, istua alas, nousta ylös, kävellä, istua, maata, hymyillä (nojoo, ehkä ei..).. Mikä ihana tunne, joka paikkaan sattuu, mutta tietääpähän ainakin, että on tehny jotain liikunnallista!

Seuraavina viikkoina tiedossa on kolmet bileet, ensimmäiset perjantaina. JEE! Vaikka en voikaan tehdä mitään suuria matkustussuunnitelmia ja stressaan siitä hieman, niin kuten jo aluksi sanoin, aion olla murehtimatta ja nauttia olostani! Kyllä se työ vielä löytyy, ja sitten voin lähteä kattelemaan, mitä kaikkea tämä ihmeellinen maa tarjoaa!

Muutoin mää oon vaan hengannu ihanan Jamesini kanssa. Mistä päästäänkin kolmanteen hurraahuutoon: mulla on poikaystävä. HURRAA #3!

Bamba kuittaa ja lähtee päikkäreille.

Nonsense



Quirindin liikennemerkkeja.



Sain iltapaivan vapaaksi ja mietin etta kirjottasin teille ihan vaan yleisia kuulumisia taalta. Nyt on siis vika viikko farmilla, sitten takas Sydneyyn, jee! Ihan eka meen ensimmaiseen parturiin mika tulee vastaan... Viela ens viikko mun pitaa kuitenki selvita nailla kaameilla hiuksilla, ja hoitaa yhdet treffit pois alta. Onneks oon hurmannu K:n upealla sisimmallani jo viikkoja sitten, joten sehan ei tuu jarkyttyyn siita etta mun punaiset kutri onkin muuttunu vaaleenoransseiksi, eihan? Niille, jotka ei oo viela kuullu/nahny niin mahan kyllastyin Brisbanessa ollessa siihen, etta punainen tukka haalenee aina niin nopeesti ei-minkaan variseksi, ja loin kaks purkkia varinpoistoa paahan oikeestaan sen enempaa miettimatta. Ma TIESIN, ettei siita tuu millaan hyvannakoista ja etta joudun odottamaan jonkun aikaa ennen ku voin vetaa hiukset ruskeeksi, mut jotenki en aatellu ihan niin kirjavaa lopputulosta. Muiden mielipiteet on ollu aika laidasta laitaan: Fanni tykkaa, Alan ja Lillie tiputti silmat paastaan, Milla ei osannu puhua mulle skypessa kun naytin niin oudolta, ja vanha kahvilanpitajamies Quirindin keskustassa sanoi etta "That's very unusual hair color... but I like it".



Photo by Z, 4wee.



Niina hetkina taalla ollessa kun en vahdi lapsia tai hoida juoksevia asioita farmin puolella, luen. Paljon. Koska paatin etten osta taalla ollessa kenkia (mulla on niita liikaa jo Suomessa), oon alkanu ostaan kirjoja. 1984, The Great Gatsby, The Arabian Nights ja moniamonia muita. Yllattaen saan englanniksi lukemisesta paljon enemman irti kun aluksi luulin. En tieda onko se, etta taalla maaseudulla ei ole ketaan kenelle puhua suomea tai tuo mun innostuminen kirjoista saanu aikaan sen, etta useinmiten ajattelen ja naan unia englanniksi. Taa on aiheuttanu ainakin kertaalleen jo ongelmia, viime perjantaina nimittain... Zane halusi leipoa, joten googletettiin kakkujen kuvia ja se sai valita parhaimmannakosen, joka sitten leivottais (paras oli tietysti suklaakakku jossa oli karkkeja paalla). Reseptin otin suomeksi koska luulin etta se ois helpompaa. No eika mita... Eka lause oli "Vaahdota rasva ja sokeri, lisaa munat joukkoon yksitellen vatkaten". Luin sen varmaan kolme kertaa, ja silti eka kerralla katevasti vaahdotin munat ja sokerin. Aloitettiin siis alusta. Nyt sitten idioottina lisasin sokerit jauhoihin... Mun aivot ei enaa prosessoi suomenkielista tekstia. Kakusta tuli kuitenkin upea! Se vaan ehdittiin syoda ennenkuin ennatin ees ajatella sen kuvaamista todistusaineistoksi mun leipurintaidoista.

Mestarileipuri Z

Ruoasta tuli mieleen, et en oo varmaan viela kovin monelle muistanu mainita, etta syon taas punasta lihaa (ja ne jotka miettii mita ihmeellista siina on, niin tiedoksi etta oon parhaani mukaan valtelly sita sen jalkeen kun taytin 16). Paatin jo ennen reissua, etta koska mulla ei oo mitaan eettisia syita mun valinnan takana, niin en anna tyhmien itseasetettujen rajoitteiden estaa mua nauttimasta kaikesta mita poydassa on tarjolla. Ei silla, valttelen vielaki lihaa mut en enaa kieltaydy mikali sita on dinnerilla tarjolla. Ja tama koskee vaan ulkomailla oloa ja niita tilanteita, kun olisi epakohteliasta alkaa vaatimaan omia annoksia. Syon sita mita muutkin syo, yksinkertaista. Mut hei, miksei kaikki ihmiset lopeta punaisen lihan syomista? Oon nimittain todennu, etta se on aika alloa eika edes maistu juuri miltaan. Ei tuu oleen ongelma jattaa sita pois ruokavaliosta kun taas palaan Suomeen. Muutenkin taalla joutuu syomaan vahan oudosti, kun ruisleipaa ei oo ja kunnon puuroa ja rasvatonta jogurttia joutuu metsastaan ympari kylaa. Oon syony niin paljon valkosta viljaa et en mahu kohta ovesta ulos... Sitten ku lennan kesakuun lopussa jenkkeihin, joudun varaan varmaan kaks istumapaikkaa. Tai sit syon enaa vaan hedelmia, nam.

Nytte lahen paijaamaan koaloita Gunnadahiin, byeeee!